Nyt on villoitus hyvällä mallilla ja päätyterassillakin on jo pilarit sekä kate.
29.12.2011
21.12.2011
HYVÄÄ JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2012
Päivitän blogia vähän huonosti seuraavan 2 vkon aikana, koska lähden lomamatkalle.
Työmaalla kuitenkin tapahtuu ja palaillaan taas asiaan.
Työmaalla kuitenkin tapahtuu ja palaillaan taas asiaan.
RAUHALLISTA JOULUA!!!!!
Keskiviikkona 21.12.2011
Talon sisäänkäynti näyttää jo sisäänkäynniltä :)
Ja sisällä ollaan suojassa sateelta ja tuiskulta.
Kaikki tuulensuojalevyt ovat laitettuna, samoin räystäs- ja otsalaudat.
Pääosin myös ulkopuolen koolaukset. Ikkunat tulevat vasta vuodenvaihteen jälkeen.
Pääosin myös ulkopuolen koolaukset. Ikkunat tulevat vasta vuodenvaihteen jälkeen.
Kattopellit eivät vielä ole paikallaan, joten luonnonvaloa riittää.
Villoituskin aloitettiin jo. Villat oli suojattu hyvin ja ne olivat kuivia.
Villoituksen jälkeen laitetaan lämpöpuhaltimet laulamaan ja varmistetaan,
Villoituksen jälkeen laitetaan lämpöpuhaltimet laulamaan ja varmistetaan,
että ei jää kosteutta seiniin.
Päätyihin ei ole vielä tehty ikkunoiden aukkoja.
19.12.2011
Maanantaina 19.12.
Maanantaina työmiehet tulivat taas muutaman päivän tauon jälkeen työmaalle.
Tuntuu kivalta, kun pikkuhiljaa pääsee sateelta suojaan.
14.12.2011
Runkokuvia, ke 14.12.
Kaava määräsi avoräystäät. Ihan kivan näköset, mutta kukahan noi viitsii maalata :)
Olohuoneen korotettu sisäkatto erottuu (erilaiset ristikot), muualla huonekorkeus tulee olemaan sen 260cm
Takapihan terassin katto erottuu jo...
12.12.2011
Maanantaina 12.12. päättyi pitkä odotus
Sen verran piti tehdä edellisiltana pyhätöitä, että kävin iltamyöhällä putsaamassa kivijalan pinnan sorasta. Ensi kerralla teen senkin homman hyvissä ajoin. Nyt sora oli jäässä ja joutui ihan tosissaan hikoilemaan. Vartin homma oli muuttunut puolentoista tunnin hommaksi. Hyvin olivat miehet kuitenkin alajuoksut saaneet suoraan.
Huomista oikein odottaa, jokohan toinenkin seinä pystyssä?
Huomista oikein odottaa, jokohan toinenkin seinä pystyssä?
Ensimmäinen seinärunko oli iltapäivällä jo pystyssä.
Tontille alkoi ilmestymään tavaraa toden teolla viikolla 49
Kaikki onneksi mahtui ihan hyvin tontille. Ja timpurit olivat purkamassa lastia, jotta vältytään siltä, että runkomateriaalit ovat alimmaisena levyjen ja verkkojen alla :)
Villapaketit hallitsevat toistaiseksi tonttimaisemaa.
Puutavara tulee Veljekset Vaaralta Tervolasta.
Ruukiltakin oli jo tullut monta kasaa peltejä kattoa varten.
3.12.2011
Lauantaina 3.12. oli hyvä keli kuvailla

Runkoa se oikein huutaa päällensä...
Autokatoksen pohjaa ei vielä ehditty kaivaa. Kevväämmällä...
Oli tullut jo lisää tavaraakin talon kulmalle. Ensi viikolla tulee lisää, ja sitten alkaa tapahtumaan...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)