30.4.2012

Kuvia vaihteeksi ulkopuolelta

Olen yrittänyt viimeaikoina saada talon pihaa hieman siedettävämpään kuntoon. Keräsin lauantaina 8 jätesäkillistä roskia pihalta, mutta epäilyttäviä lautakasoja jäi vielä törröttämään. Polttopuusavottaa siis tiedossa. Laitan kuitenkin muutaman kuvan ulkoapäin, kun nyt on keskitytty lähinnä sisustushommiin.

Ensi viikolla (tai siis tällä vappuviikolla) pitäisi tulla jo sitten listat ja kodinkoneet, toivottavasti lauteetkin. Sitten talo alkaa olemaan muuttokunnossa. Terassit vielä pitäisi tulla ennen sitä asuntonäyttelypäivää la 12.5. jolloin talo viimeistään on luovutettuna.


Tässä vielä kuva eteisen peiliovista...


Tikkaat olivat ainakin tukevasti kiinni!


Räystäskourut ja syöksytorvet asennettuna, samoin lumiesteet...


Kattosiltakin oli suorassa ja tukevasti kiinni...


Tein sahauspukin, joten pääsee tekemään kunnolla puita. Olis vain sitä aikaa....



26.4.2012

Välitilat laatoitettu, lattia valmis

Nyt on välitilat laatoitettu, keittiön kulmaan tulee vielä 3 riviä laattoja, jotta laatoitus ulottuu nurkkamallisen liesituulettimen taakse.

Lattialaminaatit on asennettu, parempia kuvia tulee viikonlopun aikana.

Nyt taitaa puuttua enää kodinkoneet, listoitukset sekä saunan lauteet.


24.4.2012

Paluu kotiin.

Menin illalla klo 22.30 käymään tulevassa kodissani, huomasin terassilla (jota ei vielä ole) ovikellon ja painoin sitä. Ovikellossa luki "Friedland". Kukaan ei tullut avaamaan, joten aukaisin oven ja astuin sisälle. Ovenpielestä painoin siihen ilmestynyttä katkaisijaa, ja ulkovalo syttyi päälle. Sen jälkeen löysin toisen katkaisijan, josta eteisen kattohalogeenit syttyivät palamaan. Kuljin ympäri taloa ja sytyttelin valoja ja ihmettelin ettei enää tarvitse raahata jatkojohtoa mukana.

Saunan kattoon oli ilmestynyt 9 tunnelmallista lediä.

Kaikki kylpyhuonekalusteet, kuten suihkut, wc-pytyt ja lavuaarit oli asennettu ja vesi juoksi iloisesti.

Tuli pitkän työpäivän jälkeen hyvä fiilis, kun ehti poikkeamaan kotona!












Saunan pääse "naksauttamaan" kodinhoitohuoneesta. Myös ajastustoimintoja löytyy. Pitää opetella käyttämään tuota tietokonetta myöhemmin.



Voi olla mahdollista, että tunnelma ei tästä kuvasta välity, mutta tulkaapa joutessanne saunomaan, kunhan saadaan kiviä kiukaaseen!

23.4.2012

Budjetista

Hei kaikille!
  Nyt ei tule kuvia, mutta huomenna aletaan asentelemaan sähkö- ja kylppärikalusteita yms. niin kerkeissäni niistä laitan kuvia. Tänään kävivät kattoturvamiehet laittamassa kävelysillat ja räystäät yms.

Tuli toivomus, että esittelisin jollakin tasolla budjettia, että minkä verran tällainen talo Hämeenlinnaan maksaa. Tässä se siis karkeasti tulee, nuo on aika lailla sekä suunniteltuja, että toteutuneita kustannuksia. Huomioikaa, että olin itse aktiivisesti tekemässä maatöitä. Lisäksi tuohon pitää laskea n. 5000-7000€ valvontakustannuksia ainakin pääkaupunkiseudulle. Itse en niitä lähde tuohon erittelemään. Tuossa ei ole myöskään pihoja eikä autokatosta.

  • Sievin muuttovalmis Raita 136 
    • 170 000€ (sis. perustukset sekä kaikki rakentaminen sisustusta myöten)
  • Maatyöt
    • n. 18 000€
  • Liittymät (vesi, viemäri, sähkö, kuitu)
    • n. 10 000€
  •  Tontti
    • n. 27 000€
  • Rakennuslupa ja rakennuspaikan merkitseminen
    • n. 1500€
  • Ulkomaalaus
    • n. 2000€
  • Jätemaksut ja rakennusaikainen vesi+sähkö
    • n. 1500€
  • Karkeasti siis yhteissumma n. 230 000€

21.4.2012

Siivousta ja laminaattien sisäänkanto

Minulla oli tarkoitus viedä useampi kaatopaikkakuorma tänään kaatopaikalle, mutta selvisi että kaatopaikka on viikonlopun kiinni. Niinpä käytin aikani siihen, että täytin peräkärryn sekä roskapöntön valmiiksi jätteistä ja vien sitten esim. maanantai-aamuna kuorman kaatopaikalle.

Lisäksi polttelin vähän takkaa ja imuroin talon sisältä.

Blogissa näyttäisi olevan n. 8000 kävijää tähän mennessä. Toivotaan, että 10 000 menee rikki ennen talon valmistumista. Toivottavasti nuo kaikki 8000 eivät ole sellaisia, jotka ovat käyneet vain yhden ainoan kerran :)

Laminaatti on Värisilmän Ideo Perfection sarjasta Natural Oak. Asennetaan ensi viikolla, niin laitan sitten kuvia tänne.


19.4.2012

Tiiveysmittaustuloksia

Tiiveysmittausraportti tuli valmiiksi jokin aika sitten. Lyhyt lainaus raportista: "Talon tiiveys oli lämmöntasauslaskelman vertailuarvoa reilusti (vertailuarvo on n_50 2,0 1/h) parempi. Passiivitalon tiiveysluku on 0,6 tai vähemmän, keskimäärin rakennusten ilmatiiveys on noin 4 ja erittäin huonona tuloksena voidaan pitää n_50 lukua 10 1/h.

Omakotitaloon tehtiin tiiveysmittaus Blowerdoor ilmatiiveyslaitteistolla, joka asennettiin pääoveen. Tiiveysmittauksessa tehtiin sekä 50 Pa yli- että alipaineistus. n_50 ilmavuotoluvuksi saatiin keskiarvona 1,1 1/h ja q_50 ilmavuotoluvuksi saatiin keskiarvona 1,0 1/h."

Eli tiivis talo näyttäisi olevan. Jos haluaisi hifistellä, niin pitäisi kiertää muutama ikkunanpieli uretaanipullon kanssa, niin molemmat arvot saisi alle 1,0 :) Ilmeisesti kyse on kuitenkin enää muutamista kympeistä/vuosi, mitä siinä säästäisi kun ollaan jo valmiiksi hyvällä tasolla...


18.4.2012

Kalustus valmiina

Omegakeittiöiden kalusteet kannettiin miehissä sisälle maanantaina, ja keskiviikkona puoliltapäivin kalusteasentaja oli saanut hommansa valmiiksi. Toiveissa olisi, että ehtisin viikonloppuna siivota talon perusteellisesti, jolloin ehkä kuviakin näyttelisi mieluummin. Mutta mitä olette mieltä?

Tässä vaiheessa muistutan, että olette lämpimästi tervetulleita tutustumaan taloon LIVENÄ silloin lauantaina 12.5.2012, kun talo on sisältä täysin valmiina. Viikarinkatu 14.



Vaatehuone


Makuuhuoneen kaapit


WC, jossa peili, allaskaappi sekä erillinen hyllystö


Näkymä keittiöön tultaessa. Vasemmalla korotettu APK-paikka


Siihen tulee pakastin ja jääkaappi. Toisella puolella olohuone ja takka


Nurkasta puuttuu vielä liesituuletin





Kodinhoitohuone


Kokolasiovi tuo kivasti valoa



Tämänhetkinen näkymä pesuhuoneesta kodariin


Kaikki laatoitustyöt on nyt tehty, paitsi välitilan laatoitukset.Vielä kun saisi lauteet ja kiukaan!


Pesuhuoneen seinä saumaamisen jälkeen.


(Likainen) pesuhuoneen lattia...


Ja vielä tehosteraita


Ja vielä...


Takaisin kodinhoitohuoneeseen!



Kalustepakettiin kuuluu myös silityslautamekanismi. Jos sitä rupeaisi taas käyttämään kauluspaitoja?


Paikka pesutornille


Eteisen peililiukuovet kuuluvat myös vakiopakettiin. Parempia kuvia luvassa siivoamisen jälkeen ;)

12.4.2012

Lisää laattakuvia

Tänään kävin vain pikaisesti työmaalla. Laattahommat näyttivät aika valmiilta, tosin en päässyt pesutiloihin kun kodinhoitohuone oli vasta laatoitettu. Tässä kuitenkin muutama kuva, jotka sain otettua. Laattojen lopullinen väri voi olla vähän eri, kun nyt ne on sauma-aineessa yms.

Eteisen sisäänkäynti...


Kodinhoitohuoneen laattalattia


Tätä lähemmäksi ei pesuhuonetta päässyt vielä... Jatkuu ensi numerossa.

10.4.2012

Laatoitustyöt alkoivat

Nyt tulee lisää valmista pintaa. Tänään tulivat laattamiehet aamulla klo 7.00. Pikapalaverin jälkeen lähdin töihin, ja illalla kävin toteamassa, että kylppärissä oli jo vähän muutosta havaittavissa. Minun silmääni jälki näyttää hyvältä.

Suihkuseinä, jossa suihkun levyinen tehostelaatta.


Pesuhuoneen nurkkaus


Kattopaneeli sopii mielestäni hyvin värimaailmaan.


WC:n lattiakin oli saanut laatoituksen.