24.2.2012

Tasoitushommatkin aloitettiin tällä viikolla

PALJON! on tapahtunut sitten viime kerran. Tällä viikolla tapahtui mm. seuraavaa...


Päätimme lopulliset sisustus- ja kalustevalinnat. Kuvassa Omegakeittiöiden edustaja Matti Meetteri hahmottelemassa ehdotusta wc:n kaapista



Tämä vaalea laminaattikuvio tulee komeilemaan keittiön ja kodinhoitohuoneen työtasoilla


Laatat ja sisustustarvikkeet valitaan Värisilmästä Sievitalon malliston mukaan. Mallistossa on laattoja pienestä mosaiikista isoihin 20*50 ja 25*40 laattoihin asti. Kyllä niistä sai lopulta valittua ihan mieleisen kokonaisuuden.
Tämä laatta tulee eteisen lattiaan (isompana), sekä wc:n, pesuhuoneen ja kodinhoitohuoneen lattiaan. Laatta on Laatta Studion Life AN (antrasiitti)



Ylin laatta 10*30 tulee kiiltävänä kaikkiin välitiloihin




Ja sitten itse rakennukselle. Tasoitustyöt aloitettiin tiistaina. Tältä näytti torstaina...



Maalipönikkää oli jos jonkinlaista.



Keittiön nurkkaus



Perjantaina vein taas yhden kuorman kaatopaikalle. Kevyet säkit sai kätevästi kiristettyä kuormalavan alle liinalla.



Ulkoverhous tuli valmiiksi. Talo rupee näyttämään talolta, vielä kun saisi lopulliseen väriin. Kevättä odotellessa...






Perjantaina talon sisäseinät olivat jo pohjamaalissa.




Näkymä makkarista eteiseen päin




Kuva eteisestä. Keittiö vasemmalla, olohuone oikealla



Ja tulihan se takkakin korkattua jo perjantai-illan ratoksi. Hyvin veti, mutta puut olivat märkiä.

Hyvää viikonloppua kaikille!

20.2.2012

Takan muuraus



Uuniseppien pojat tekivät takan kahdessa päivässä. Toiselle päivälle jäi mm. hormin läpivienti katolle, mahtoi olla konesaumakatolla liukasta, luntakin ainakin 30cm. Ei tikkaita, vain köysi apuna. Mutta hyvin näytti sujuvan.

 


Epäilin vielä tässä vaiheessa leveää sileää kaakelia, mutta lopputulokseen olin tyytyväinen.



Yhteistyö sujui näillä kavereilla hyvin, ei moitteen sijaa Uunisepistä tähän mennessä. Kuvia valmiista takasta tulee lähipäivinä!

16.2.2012

Talon ulkopanelointia

Kun menin työmaalle seuraamaan miten Uuniseppien kaverit olivat saaneet takkaa pystyyn, huomasin ilokseni, että timpurit olivat aloittaneet ulkopaneloinnin.


Panelointi on joiltakin osin tehty valmiiksi ylös asti



Paneelit on muuten pohjamaalissa, mutta sahauspäät tietty käsittelemättömät


Etupihalla pitää vielä jatkaa hieman koolausta, jotta saadaan paneloitua loppuun

15.2.2012

Ennen takan muurausta


Tältä takka näyttää tällä hetkellä. Yritimme pinota mahdollisimman levälleen, koska ei ollut aikaa miettiä mitä tarvitaan ensimmäiseksi :)


Hormiharkot ovat vain hieman siistimmässä nipussa


Tämän seinän keskelle takan pitäisi tulla


 Uuniseppien kaverit aloittivat pystytyksen ke-aamuna klo 7.30
 

13.2.2012

Takkaa odotellessa

Takan (takkaelementtien) vastaanottaminen kuuluu valmistaloissa käsittääkseni aina tilaajalle. Niin Sievitalollakin. Eilen kannoimme illanhämyssä miehissä serkkupojan kanssa takan sisälle. Tunti siinä meni ja 3 vaatekerrosta oli läpimärät hiestä.

Laitan nyt linkin Uuniseppien sivuille, josta näette minkälainen takka minulle tulee. Siis Lokki kaakeleilla, korkeus 1900mm.

http://www.uunisepat.fi/tuotteet?ProductID=100

8.2.2012

Lumitöitä ja pressujen asettelua



Taas oli sen verran satanut lunta pihalle, että sai vähän aikaa kolailla. Pakkaslumi lähti kyllä mukavan kevyesti. Kuvassa olevan villakasan suojasin paremmin, kun oli päässyt tuuli vähän riepottelemaan pressuja. Tuskin kovalla pakkasella villat kastuvat, vaikka olisivat taivasalla, mutta suojan tullen parempi näin.

Itse asiassa ei tule mitään paikkaa mieleen, mihin villoja vielä tarvittaisiin, paitsi sitten autokatokseen. Yläpohjaan kun tulee puhallusvilla. Mutta katsotaan...



Oikealla puolella lumikasan alla suojattuna terassin runkotavarat ja kansi, sekä paneeleita.

7.2.2012

Vesimittarin asentaminen


Nyt on kämpässä juokseva vesi. Olivat vesilaitoksen miehet piipahtaneet. Testasin, että jopa tulee sitä vettä.

Toistaiseksi nollaa näyttää mittari.

3.2.2012

Vesimittarin asennusta odotellessa

Nyt on vähän hiljaisempaa rakennuksella, kun työmiehet lähtivät muihin hommiin, kun saivat timpuriosuuden suoritettua. Tulevat myöhemmin tekemään terassit ja ulkovuorauksen.

Sain vihdoin tilattua vesilaitokselta vesimittarin asennuksen ensi viikon tiistaiaamuksi. Sitten on kämpässä juoksevaa vettä ja sähköhän sinne jo tulee. Myös takan pitäisi tulla ensi viikolla, asennus seuraavalla.

Kyllä se tästä. Hyvät viikonloput kaikille! Itse yritän valita viikonlopun aikana lattiamateriaalit, seinäpinnat sekä laatoitukset.



Kun nyt ei ole pariin päivään tapahtunut mitään, niin piti kaivaa esiin ensimmäinen kuva tontilta. Onhan tuosta hetkestä tapahtunut jonkin verran...