18.11.2011

Tervetuloa seuraamaan rakennusprojektin etenemistä kanssani!


Olen ensimmäisen taloprojektini kimpussa. Paljon olen joutunut kyselemään ja netistä lueskelemaan ja muiden kuvia katselemaan. Apua olen saanut. Nyt ajattelin dokumentoida tämän projektin etenemistä näin julkisesti, jotta halutessaan joku toinen voi saada kuvaa siitä, miltä rakentaminen näin "amatöörin" silmin näyttää.

Niin siinä siis vain kävi, että illan pimeinä tunteina löysin itseni kirjoittamasta blogia. Olen rakennuttamassa muuttovalmista Sievitaloa Hämeenlinnaan. Rakennusluvan saamisesta on kohta kaksi viikkoa, joten lainvoimaiseksikin se kohta tulee.

Selostan lyhyesti, miten projekti on lähtenyt käyntiin:
  • Tuttava yllytti rakentamaan ja lupautui samalla vastaavaksi työnjohtajaksi (tarina sinänsä)
  • Päätin harkita asiaa ja varasin tontin, tämä tapahtui joskus keväällä 2011
  • Ostin tontin kun rahoitus rupesi järjestymään
  • Teetin maaperätutkimuksen tontilla (saatiin kimpassa kohtuullinen tarjous)
  • Tilasin talopaketin Sievitalolta. Tilaajan eli minun vastuulla on kaikki lupa-asiat sekä sokkelin ulkopuoliset asiat (liittymät, maatyöt, salaojat ym.) sekä sisätäytöt. Perustuksista valmiiksi asti rakentaminen kuuluu Sievitalolle. Talo rakennetaan paikanpäällä ns. pre-cutista, ei siis elementeistä.
  • Sievitalon pohjaan ei oikeastaan tullut mitään muutoksia, mun mielestä kompakti ja viihtyisä ratkaisu...Kylppäriin tuli lavuaari, joku ovi kääntyy vähän eri suuntaan ja siinäpä se.
  • Hommasin, pääsuunnittelijan, kvv/iv vastaavan ja hain rakennuslupaa
  • Lupa myönnettiin 3.11.2011 ja annettiin tiedoksi 7.11.2011.
  • Loput selviävät tästä blogista. Tervetuloa!

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielenkiintoista seurata projektia...
Me tehtiin kans kaupat sievitalon kanssa. Rakentaminen pitäisi aloittaa toukokuussa.

Innostunut amatöörirakentaja kirjoitti...

Joo nyt on aika lailla oma osuus, samalla pahin kiire ja stressi takanapäin.

Mukava seurata kun aina jotakin on tapahtunut kun menee tontille.

Onko teillä lupa haussa jo?

Anonyymi kirjoitti...

Suunnittelutarvelupa on plakkarissa. Seuraavana rakennuslupa... Kauhiasti tässä on kyllä näitä papruhommiakin. Vielä, kun ei itse kauheasti näistä ymmärrä.
Tällä viikolla käytiin edustajan kans läpi ekat piirrustukset ja ne lähti vielä uudelleen piirtoon. Tuli muutamat muutokset vielä.

Innostunut amatöörirakentaja kirjoitti...

Joo, papruhommia riittää, mutta kyllä ne asiat tuppaa järjestymään. Ja kunnassa ne kyselee jos jotain puuttuu :-)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos hienosta blogista, tuli luettua kerralla läpi tähän asti kirjoittamasi.

Oletko kerännyt eri työvaiheiden (tontti, liittymät, perustus, talopaketti jne.) kustannuksia? Olisi mielenkiintoista nähdä eri osa-alueiden kustannukset ja näin ollen talon rakentamisen kokonaiskustannukset. Ainakin suuntaa-antavina.

Kiitos kuitenkin jo tästä, täytyy laittaa tuo esittelypvm. ylös, jos vaikka innostuisi lähtemään katsomaan valmista taloa.

-Tony-

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Mihin hintaan sait maaperätutkimuksen? Mitä siihen kuului? Minkälaista tontin maasto on?

t.amatööri myös :)

Innostunut amatöörirakentaja kirjoitti...

Mun kohdalla budjetti meni aikalailla seuraavasti:
talo
tontti vajaa 30 000€
maatyöt noin 20 000€
liittymät noin 10 000€
ulkomaalaus noin 3000€
autokatos noin 10 000€ (teen itse)
Kunnan maksut noin 2000€
Itse sain vastaavan tuttavapiiristä, mutta normaalisti vastaava+pääsuunnittelija noin 5000€

Eli talo + 80 000€ niin sillä tulee :)

Maaperätutkimus taisi olla vajaa 1000€ kun täällä otti useampi samaan aikaan. He kairasivat talon nurkkapisteet ja tekivät lausunnon perustamistavasta. Tontti on savimaata, mutta kantavaa sellaista. Kunnon mursketta pohjalle niin ihan normisokkelilla voi tehdä. Helppo kaivaa liittymät ym.